Aluksi Kalle oli hyvin pöyristynyt asunnon pienuuteen ja etsiskeli narniaa vaatenaulakon takaa. Turhaa se oli, sillä myöskään makuusalia, ruokasalia tai palvelijoiden huoneita ei vaan löytynyt, vaikka kuinka joka nurkasta ja laatikon raunalta koitti järjestelmällisesti etsiä useampaankin kertaan. Sitten oli vain tyydyttävä pällistelemään keittiön pöydältä vuoroin kumpaakin seinää ja todettava että tässä tämä kaikki nyt vissiin ihan oikeasti on.
Muutoshan on suuri kun koko kesän on saanut temmeltää muorilan 100 m2 omakotitalossa ja kiipeillä ihania kangastapetteja pitkin ylös katon rajaan asti. Tokikin majailun Kalle kustansi itse pihalla pulunpelättimen virkaa toimittaen, myös ruohonleikkuu hommat olivat Kallelle kovasti mieleen. Perhoset edelleen pelottavat , mutta sitähän ei iso mies tunnusta.
Ensi järkytyksestä toivuttuaan Kalle naposteli poskeensa entisen kämppikseni herra Hämyhäkin joka pahaa aavistamatta laskeutui alas seurailemaan minun kokkailuja ja rouskis. Rip. Hämy olit hieno kämppis.
Nyt olemme Kallen kanssa käyneet kaksintaisteluja sängyn herruudesta ja toisinaan Kalle tyytyy ottamaan päivätorkkuja lievästi keikkuvan jakkaran päällä.
 |
| Tämä asunto on liian pieni meille kahdelle. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti